Valikko
Valikko

Laura Pekonen

Valmentaja, varaesihenkilö

"Työssä saa, ja pitää, käyttää luovuutta joka ikinen päivä."

Laura Pekonen aloitti työnsä valmentajana Autismisäätiön Käpylän ryhmäkodissa vajaa kaksi vuotta sitten. Päädyin paikkaan, mihin en luullut päätyväni, Laura toteaa. Lauralla ei ollut kokemusta autismityöstä ennestään, mutta kokemus tähän mennessä on ollut positiivinen. Täällä työkaverit on kantava voima, tietää että ei ole yksin, tietää että saa apua silloin kun sitä tarvitsee, vaikka sitä ei pyytäisikään. Työkaverit huomaavat ja tulevat tarjoamaan apua. Ilmapiiri on sellainen, että apua voin myös pyytää.

Laura on koulutukseltaan fysioterapeutti ja tekee töitä ryhmäkodin moniammatillisessa tiimissä, jossa hänen lisäksi työskentelee lähihoitajia ja sosionomeja. Moniammatillisuus on rikkaus. Kaikki tekevät samoja perusasioita ja hyvä arki on kaikkien vastuulla. Toiminnan lähtökohta on, että kaikilla on hyvä olla. Voisi sanoa, että oma fysioterapiaosaaminen on osa arkea, toteaa Laura. Fysioterapiaosaaminen näkyy valmentajan työssä ryhmäkodissa päivittäisinä valintoina. Omilla teoilla ja valinnoilla voi tukea asiakkaiden toimintakykyä päivittäisissä toiminnoissa. Autismi on tietynlaista ihmiselämää, jokaiselle erilaista. Mikä yhdelle asiakkaalle toimii, ei välttämättä toimi toiselle. Tämä on juuri sitä omanlaista, samanlaista arkea. Saa, ja pitää olla luova, joka ikinen päivä. Itse pyrin aina siihen, että asukkaat tekevät asioita itse niin pitkälle kuin heidän on oman fyysisen toimintakykynsä puitteissa mahdollista, sillä päivittäisillä valinnoilla on suuri merkitys myös tulevaisuuden kannalta, sanoo Laura. Työhön kannattaa lähteä rohkealla ja ennakkoluulottomalla asenteella. Omalla luovuudella ja kehittymiskyvyllä onnistuu ratkaisemaan ongelmia aivan uudella tavalla. Pitää luottaa siihen, että tulee mitä vaan niin pärjää.

Käpylän ryhmäkodissa asuu 12 asiakasta kolmessa kerroksessa. Työntekijöitä on yhteensä 19. Aamuvuoroissa arkisin työskentelee kaksi henkilöä. Asiakkaat käyvät pääasiassa päivätoiminnassa arkipäivisin. Iltavuoroissa meitä on nykyisen tilanteen vuoksi useimmiten vähintään viisi, tavoitteena on, että illoissa olisi aina kuusi työntekijää ja yövuoroissa kaksi, kertoo Laura. Työtehtäviin kuuluu monipuolisesti kaikkea mitä hyvään arkeen kuuluu – asiakaslähtöisesti, tietysti.

Laura, mistä olet työssäsi ylpeä? Ihan kaikesta. Omalla toiminnalla pystyy auttamaan ja tukemaan jonkun toisen jaksamista ja hyvinvointia. Työn merkityksellisyys on minulle sitä, että se mitä minä teen vaikuttaa selkeästi ja positiivisesti toiseen ihmiseen. Pieniä tekoja omalta osaltani, mutta merkittäviä asioita toisen ihmisen elämässä. Hyvin yksinkertaisia asioita, se että toinen kokee, että hänet ymmärretään ja että hän tulee toiveinensa kuulluksi. Se on kyllä työssä parasta.